Kotitalousvähennys

Työkorvaus on pääsääntöisesti kotitalousvähennyskelpoista, työkorvauksista saa vähentää 40% omassa verotuksessa. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa verovuodelta, omavastuu vähennetään vain kerran, vaikka työlaskutuksia olisi useita ja useilta eri yrityksiltä.

  • Kotitalousvähennyksen saa vähennykseen oikeuttavan työn maksaja. Työ on tehtävä joko maksajan omassa asunnossa tai hänen vanhempiensa, isovanhempiensa tai appivanhempiensa käytössä olevassa asunnossa. Vanhempiin sekä appi- ja isovanhempiin rinnastetaan myös heidän puolisonsa.

  • Myös kuolinpesä voi saada kotitalousvähennyksen, mutta ainoastaan henkilön kuolinvuodelta. Asunto-osakeyhtiö ei voi saada kotitalousvähennystä.

  • Kotitalousvähennystä alkaa kertyä, jos maksaa työkorvauksia  vähintään 251 euroa verovuoden aikana. 400 euron työlaskusta verovähennystä saa 60 euroa ja 1000 euron työlaskusta jo 300 euroa.

  • Vuonna 2022 vähennyksen enimmäismäärä on 2 250 euroa henkilöä kohden ja se täyttyy 5875 euron työkorvauksella verovuoden aikana.

  • Puolisoiden maksimivähennys on yhteensä 4 500 euroa. Puolisoille vähennys myönnetään siten, kun he ovat sitä verotuksessa pyytäneet. Molemmilta puolisoilta vähennetään omavastuu.
    Jos 2 250 euron maksimivähennysraja ei ylity, vähennys kannattaa pyytää vain toiselle puolisolle. Näin omavastuu tulee vähennetyksi vain kertaalleen.

  • Näillä verohallinnon sivuilla lisätietoa, myös kotitalousvähennyksen hakemisesta.
    Voit tehdä kotitalousvähennysilmoituksen suoraan verottajalle (tarvitset kirjautumiseen verkkopankkitunnuksesi) tai voit tulostaa verohallinon sivuilta lomakkeen kotitalousvähennys yritykselle maksetusta työkorvauksesta, joka liitetään veroilmoitukseen. Laske yhteen vuoden kaikki työstä maksamasi korvaukset veroineen, verohallinto laskee omavastuut ym.

JOKIVARREN KYLÄTALKKARI     Tuomo Heikka     p. 0400 952 778     talkkari@jokivarren.fi

Jaa tämä sivu